perjantai 6. maaliskuuta 2015

HämeBus sai linja-autoon uudet suojat.



HämeBus Oy on siskon miehen Joonaksen yritys Kanta-Hämeessä. Hänellä oli ennen pienempi bussi, johon äitini teki niskasuojat sisustan värejä kunnioittaen. Tähän omistaja itse haki kankaat Eurokaasta. Vaihdettuaan linja-autoon tuli kaino pyyntö uusista niskasuojista. Kieltämättä vanhat olivat elähtäneet. Omistaja itse haki jälleen kankaat Eurokankaasta ja äitini hoiti leikkuun. 53 + 2 niskasuojaa ja niinhän me niitä sitten yhdessä tehtiin. Jokaiseen tuli kantit ja molempiin päihin tarranauhaa.

Alkuun ompelukone ei tehnyt ollenkaan yhteistyötä. Vaihdettiin neulaa ja mitä kaikkea ikinä keksittiinkiin. Huomattiin sitten kokeilla laittaa lankarulla kiertämään eri päin (ylälanka) ja alkoihan homma sujua. Olivat myyneet jotain mitälie lankaa, joka oli kierretty erittäin löyhästi ja niinhän se väärällä kiertosuunnalla lievi auki ja takertui neulaan tehden sotkun ja lopulta katkaisi langan. Tämäkin opetti taas, että pienestä se voi takkuaminen olla joskus kiinni.




Urakka oli melkoinen, mutta ei kuitenkaan mahdoton :) Kiitos kuvien lähettämisestä kuuluu siskolleni Miralle, jotka kuitenkin muokkasin omannäköiseksi.